Elämän arvo(i)tus

Lapsena koulussa koin monet asiat epäoleellisiksi. Opettajan mukaan kouluun on tultava ajoissa ja kaikkien kanssa on pystyttävä työskentelemään ryhmässä, koska tätä odotetaan aikuisena työelämässä. Suu ympyränä katsoin kylillä kävellessä huippuosaajia rakennusmiehistä poliiseihin ja opettajasta juniorijoukkueen jalkapallovalmentajaan samalla, kun kituutin oman arkeni läpi energiajuomien ja sm-liigakorttien voimalla. Pelkäsin tulevaisuutta. Itse en jaksanut tehdä kunnolla edes läksyjäni. Koulusta selvisin leikiten, mutta en ikinä tehnyt lukuläksyä. Nopeasti huomasin, että kokeista ja sitä myöten koulusta selviää hyvin ilmankin. Mutta eikö asioista kiinnostuminen ja itsensä kehittäminen ole juuri sellaisia taitoja, joita tarvitsen aikuisena työelämässä? Miksi vastuu siitä sälytetään omille hartioilleni? Ei kouluun ajoissa tulemistakaan testata sillä, miten hyvin tulen ajoissa kouluun koeaamuna. Miten aikuiset ympärillä sitten tekivät sen? Itsestä lähtevä kiinnostuminen ja kehittyminen tu...

Olet nähnyt meemin ämpärijonosta tyhjää kirjastoa vasten. Tällä kuvataan absurdiutta, jossa ilmainen ämpäri on sensaatio, mutta saman ilmaisuuden omaava kirjasto ei vaikuta suhteessa saavan minkäänlaista suosiota. Jotain eroa on siis myös oltava. Vaikka vertaus ontuu hieman, sama sensaatiomaisuus toistuu kaikkialla. Psykologiassa tästä puhutaan mielihyvän tavoitteluna. Ihmisen luoma yhteiskunta kykenee joka päivä tyydyttämään ihmisen mielihalut yhä vaivattomammin. Ruoka, viihde, sosiaalinen kanssakäyminen ja muut Sims-pelissä tarkkaan määritetyt inhimilliset tarpeet pystytään nyky-Suomessa paitsi tyydyttämään, myös nostamaan ennennäkemättömille tasoille ennennäkemättömällä vaivattomuudella. En kuitenkaan ole ravintoterapeutti tai psykologi, joten keskityn mieluummin henkilökohtaiseen lempiaiheeseen. Ajatteluun. Ajattelu on kuulkaa helvetin vaikeaa. Sokrateen nimiin tunnustettua lainausta mukaillen, mitä enemmän ajattelee, sitä vähemmän huomaa todella ajattelevansa. Konseptuaalisest...