Tekstit

Valmistumisesta

Mietin tuossa, että pitäisi varmaan pitää valmistujaiset. Millaisen puheen pitäisin? Entä ketä olisi kiva kutsua? Ihan kaikkia kavereita ei kyllä voi, tai sitten pitäisi poliisilta hakea huvilupaa. Toisaalta, kun aloin miettiä itselleni merkityksellistä puhetta, olisi kiva, että kaikki kuulisivat sen - tai ainakin kaikki, joiden kanssa olen ollut opiskelemassa luokanopettajaksi. Yksinäisyys on vähän semmonen noidankehä - se ei toimi ollenkaan markkinoiden lainalaisuuksilla. Kun on tottunut olemaan yksinään, tuntuu, että työntää pelkällä olemuksella kaikki pois. Sitten jos joku vaikka sattuukin lähestymään tutustumismielessä, on jo unohtanut, miten keskustellaan ihmisille. Mä olin semi pahassa jamassa lukiosta valmistumisen jälkeen. Kuten sanottua, se alkaa kasautua, enkä erityisesti myöskään pitänyt siitä, millanen tyyppi olin. Ei oo sydäntä syytää ketään siitä, ettei välttämättä halua hengailla harmaan pilven kanssa. Silti tuntu pahalta kuulla ihmisistä, joille tulee vaan lisää ja lis...

Suvivirrestä

No nyt on aihe, josta olen paitsi asiantuntija, myös kokemusasiantuntija! Olen nimittäin opiskellut aina elämänkatsomustietoa ja kokenut Suvivirren paitsi epämiellyttävänä myös lievästi ahdistavana. Toisaalta Intiassa vieraillessamme lauloimme suomalaisporukalla Suvivirren naisten turvakodissa vieläpä omasta ehdotuksestani, mikä on minulle hyvin kaunis ja koskettava muisto. Nyt sitten olen opettaja ja Suvivirsi-kysymyksestä olisi hyvä olla jonkinlainen neutraali näkemys. Itsetutkiskelun jälkeen totesin, että Survivirttä enemmän minua ahdisti koko tilanne. Olen pienenä kakkosluokkalaisena jäänyt joka perjantai kahteen asti kouluun, kun kaverit pääsivät kahdeltatoista, koska minulla oli hyppytunnin jälkeen vielä pienryhmässä 6-luokkalaisten kanssa ET-tunti, jossa pelattiin lautapelejä tai katseltiin varpaita. Sitten joulun ja kevätjuhlan alla opettaja ilmoitti luokalle, että Jimi ei nyt tule muiden mukana kirkkoon, vaan menee tekemään jotain muuta samalla - käytännössä piirtämään väritys...

Jotain jäähyväisistä

Kuva
Kirje mummolle jäi lopusta hieman avoimeksi. Jäähyväisissä on jotain väkivaltaista – napanuora pitää katkaista. Yhdessä tunnen, kuinka omat rajat sulautuu yhteen toisen kanssa, mutta jossain vaiheessa ryhmästä tai toisesta ihmisestä täytyy repäistä itsensä irti. Se ei ole mikään lääketieteellinen proseduuri, vaan jotain itsestä jää aina jälkeen – tai niin itse koen. Tämä hyvästelystä. Koen itse lähtemisen aina jollain tasolla epämiellyttävänä. Sietämättömäksi tilanne muuttuu, kun hyvästit muuttuvat jäähyväisiksi. Miten kukaan on valmis hyvästelemään toisen viimeistä kertaa? Eikä kyse ole vain kuolemasta. Rationaalisesti toisen kuolema on äärettömästi pahempi, mutta tunnetasolla… minulle tunne on sama. Se, että jaetaan yhteinen hetki, jossa toinen kasvaa osaksi itseä. Tiedäthän, toinen on erottamaton osa sinua, mutta sitten kaikki kulminoituu sisäpihalle, liikennevaloihin, parkkipaikalle, käytävään, koulun pihalle, leirikeskuksen luokkahuoneeseen, liikuntasalin verhojen taakse,...

Muisto

Kuva
Sitä sanotaan, että ihminen kuolee kahdesti: Ensimmäisen kerran, kun ruumis kuolee ja toisen kerran, kun joku sanoo sun nimen viimeisen kerran. En tiiä, on se kai niinki. Mummo kuoli eilen, mutta oikeesti se kuoli jo neljännen tai viidennen kerran. Tai sitä sillä kai tarkotetaan, että ihmisessä kuolee jotain niin perustavanlaatusta, että se edellinen minäkin on kuollut. Kun viimeksi näin mummon, siitä oli jäljellä vain suru. Kun viimeksi näin mummon noin puoli vuotta sitten, mulla oli sellanen olo, että saatto olla viimenen kerta. Ei näin saa sanoa, mutta en mä enää halunnu nähdä sitä. Niin terävä ja autenttinen mummo eli ihan omissa maailmoissaan. Ainahan sillä oli taipumusta melankolisuuteen, mutta en mä rehellisesti voi sanoa, että se olis enää eläny tässä maailmassa. Monen kuoleman sijaan tykkään ajatella, että mummo eli monta elämää. Valtaosa mummon elämistä siirty mulle vaan perimätietona päähenkilöltä iteltään. Mummo kerto, että ei halunnut lapsena mennä koul...

Arvosanakeskeisestä koulusta ja suorituskeskeisestä yhteiskunnasta

Kuva
Lapsena koulussa koin monet asiat epäoleellisiksi. Opettajan mukaan kouluun on tultava ajoissa ja kaikkien kanssa on pystyttävä työskentelemään ryhmässä, koska tätä odotetaan aikuisena työelämässä. Suu ympyränä katsoin kylillä kävellessä huippuosaajia rakennusmiehistä poliiseihin ja opettajasta juniorijoukkueen jalkapallovalmentajaan samalla, kun kituutin oman arkeni läpi energiajuomien ja sm-liigakorttien voimalla. Pelkäsin tulevaisuutta. Itse en jaksanut tehdä kunnolla edes läksyjäni. Koulusta selvisin leikiten, mutta en ikinä tehnyt lukuläksyä. Nopeasti huomasin, että kokeista ja sitä myöten koulusta selviää hyvin ilmankin. Mutta eikö asioista kiinnostuminen ja itsensä kehittäminen ole juuri sellaisia taitoja, joita tarvitsen aikuisena työelämässä? Miksi vastuu siitä sälytetään omille hartioilleni? Ei kouluun ajoissa tulemistakaan testata sillä, miten hyvin tulen ajoissa kouluun koeaamuna. Miten aikuiset ympärillä sitten tekivät sen? Itsestä lähtevä kiinnostuminen ja kehittyminen tu...

Ajattelunvapaudesta

Kuva
Olet nähnyt meemin ämpärijonosta tyhjää kirjastoa vasten. Tällä kuvataan absurdiutta, jossa ilmainen ämpäri on sensaatio, mutta saman ilmaisuuden omaava kirjasto ei vaikuta suhteessa saavan minkäänlaista suosiota. Jotain eroa on siis myös oltava. Vaikka vertaus ontuu hieman, sama sensaatiomaisuus toistuu kaikkialla. Psykologiassa tästä puhutaan mielihyvän tavoitteluna. Ihmisen luoma yhteiskunta kykenee joka päivä tyydyttämään ihmisen mielihalut yhä vaivattomammin. Ruoka, viihde, sosiaalinen kanssakäyminen ja muut Sims-pelissä tarkkaan määritetyt inhimilliset tarpeet pystytään nyky-Suomessa paitsi tyydyttämään, myös nostamaan ennennäkemättömille tasoille ennennäkemättömällä vaivattomuudella. En kuitenkaan ole ravintoterapeutti tai psykologi, joten keskityn mieluummin henkilökohtaiseen lempiaiheeseen. Ajatteluun. Ajattelu on kuulkaa helvetin vaikeaa. Sokrateen nimiin tunnustettua lainausta mukaillen, mitä enemmän ajattelee, sitä vähemmän huomaa todella ajattelevansa. Konseptuaalisest...

Aamupuuro ynnä muu korruptio

Kuva
  Olen nyt vuoden pohtinut demokratian mahdollisuutta. Suomessa se on edustuksellista - kaverille politiikka, mutta se on erkaantunut tavanihmisestä. Samalla demokratia vaatima monimuotoisuus ei toteudu. Viikko sitten sattui jotain ihmeellistä - kansa löysi politiikan. Demokratiaan ilmestyy uusia ääniä, mikä on koko yhteiskunnalle ensiarvoisen tärkeää. Kenties tästä seuraa uusi-Suomi, joka toimii yhä demokraattisemmin kansaansa varten eikä siitä huolimatta. Ei kuitenkaan ole kyse monesta äänestä vaan yhdestä äänestä. Suomalaisesta perisynnistä, joka salakavalasti houkuttelee varomattoman tavanihmisen jopa poliittiselle kentälle. Kateus. Se on niin voimakas, että se saa yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle täysin turtuneen kansan nousemaan omasta kuplastaan osoittamaan pahaa mieltään.  Ilmiössä ei ole maidon ja puuron luvatussa maassa kasvaneelle mitään uutta. Kyse on siis uuden sijaan ennemmin perus-Suomesta. Onneksi tätä huutoa vastaamaan on jo aiemmin kasvatettu metsä! Ky...