Ei kuulu minulle

Ihminen on elänyt tuhansia vuosia yhteisöissä. Yhteisöjen kehittyessä sosialisaatiot ja yhteiskunnat ovat muodostaneet ja vallanneet ihmisen arjen, eikä ihmisen tarvitse enää mieltää itseään osana luontoa. Ihmisen prioriteettien siirtyessä ihmisestä riippumattomista asioista inhimilliseen kontekstiin, myös ihmisestä riippumattoman tiedon itseisarvon- ja varmuuden merkitys voidaan hyvästä syystä kyseenalaistaa. 

Seuraavassa artikkelissa pyrin avaamaan omaa elämänkatsomustani. Tästä seuraa välttämättä, ettei ko. näkemys ole universaali, eikä sellaisenaan kestä filosofista tarkastelua. Mielestäni aihe on kuitenkin tarpeeksi mielenkiintoinen, jotta sitä on perusteltua tarkastella osana länsimaista kulttuuria, jossa mielipiteiden erot ja suvaitsemattomuus kärjistyvät jatkuvasti ja aiheuttavat siten turhia jännitteitä. 

Jaan tietämiseen vaikuttavat prosessit kolmeen osaan. Ensinnäkin objektiiviset tosiseikat eli faktat, joihin tietoväitteiden ajatellaan tavallisesti pohjautuvan. Objektiivisen tiedon määritteleminen vaatisi oman artikkelinsa, mutta tyydyn tässä artikkelissa seikkoihin, joita tavallisesti pidetään objektiivisesti tosina. Toisena on yksilöllinen arvomaailma ja maailmankuva eli subjektiivinen elämänkatsomus, jotka muodostavat arvotetun tavan tutkia maailmaa. Kolmanneksi sosialisaatioiden ja kulttuurin kimppu, eli inhimillinen konteksti, johon synnytään, ja joka vaikuttaa jatkuvasti ihmisen taustalla. 

Inhimillisen kontekstin muodostavat esimerkiksi kulttuuri ja yhteiskunta. Koska käytän termiä “inhimillinen”, se sisältää myös yleiset ihmisyyteen liittyvät tavat ja normit. Inhimillinen konteksti vaikuttaa kaiken taustalla, ja määrittää yleensä sen, mitä ihminen pitää “oikeana”. 

Itse asiassa ihmisen koko elämä tapahtuu inhimillisen kontekstin sisällä, ja sen takia onkin helpompi luetella arjessa tapahtuvat asiat, jotka eivät tapahdu sosiaalisen kontekstin sisällä kuin ne, jotka koskettavat sitä. Ruoka on ihmiselle fysiologinen perustarve, kuitenkin ruoan hankinta, kuluttaminen ja jopa tarve ovat riippuvaisia sosiaalisista normeista ja tavoista. Näennäisen turhanpäiväisistä syistä ihminen voi tinkiä syömisestä keskittääkseen resurssinsa muihin hyödykkeisiin, seuratakseen uutta trendiä tai ottaakseen kantaa ruokavaliollaan. 

Inhimillinen konteksti on yhteiskuntiin muodostuva todellisuus, jota ei voi olla ilman ihmistä, mutta toisaalta myös ihminen on siitä riippuvainen. Yksilöllisen mielenmaiseman ja inhimillisen kontekstin vahva risteytyminen näkyy esimerkiksi kasvatuksessa, joka on ihmisen yksilöllistä kasvamista ja maailmankuvan rakentamista, mutta tapahtuu täysin inhimillisessä kontekstissa. Tästä seuraa, että subjektiivinen elämänkatsomus on aina jossain määrin inhimillisestä kontekstista riippuvainen. 

Ihmisestä riippumattoman objektiivisen tiedon ja ihmisestä riippuvaisen sosiaalisen kontekstin lisäksi kolmantena, ja yksilön näkökulmasta tärkeimpänä, tietämisen prosessina operoi subjektiivinen elämänkatsomus. Elämänkatsomuksen määritelmä, jota käytän tässä artikkelissa, sisältää yksilöllisen maailmankuvan (eli käsityksen maailman muodostavista totuuksista), epistemologian (eli käsityksen tiedon luonteesta, oikeutuksesta ja alkuperästä), ontologian (eli käsityksen kaiken mm. maailman alkuperästä) sekä etiikan (eli moraaliin liittyvät suureet). Lyhyesti sanottuna elämänkatsomus on siis joukko subjektiivisia käsityksiä, jotka voivat yksilöstä riippuen perustua mihin tahansa, mutta joihin ihmisen käyttäytyminen ja ajattelu perustuvat. 

Ihmisen tieto järjestäytyy Jean Piaget:n mukaan tieto kokonaisuuksiksi, jotka jakautuvat skeemoihin eli sisäisiin malleihin maailmasta. Ihminen on taipuvainen uskomaan asioita, jotka tukevat hänen jo omaavia skeemojaan. Tästä johtuu ilmiö, jossa esimerkiksi salaliittoteoriat, jotka eivät perustu enää mitenkään tosimaailmaan, voivat vaikuttaa mahdollisilta, jos niitä ollaan lähestytty askel kerrallaan. Sen sijaan väite, joka on ristiriidassa yksilön skeeman kanssa, vaatii erehtymättömän varmat perusteet ollakseen riittävän kattava, eikä sekään välttämättä aina riitä. 

Kuten johdannossa jo sivusin, uskon, että tiedolla sinänsä ei ole joka päiväisessä elämässä itseisarvoa. Tarkoitan tällä käytännössä, että tietoväitteet ovat alisteisia ideologioille, sisäisille malleille ja käytettävyydelle. Tieto on usein vakuuttava perustelu uskomukselle tai käytänteelle, mutta sitäkin vakuuttavampi perustelu uskomukselle, kuten edellisessä kappaleessa totesin, on ristiriidaton perustelu. En aio väittää, ettei tiedolla ole merkitystä, väitän kuitenkin, että se on inhimilliselle kontekstille ja subjektiiviselle elämänkatsomukselle alisteinen. 

Arkisessa tilanteessa inhimillinen konteksti, esimerkiksi sosialisaatiot ja kulttuuri, jaetaan muiden kanssa. Inhimillinen konteksti toimii vakiona, johon yksilö ei käytännössä voi vaikuttaa. Objektiivisen tiedon alistaminen subjektiiviselle elämänkatsomukselle ja inhimilliselle kontekstille, ja inhimillisen kontekstin jakaminen, johtavat siihen, että tutkimuskohteeksi jäävät yksilölliset arvot. Ongelma on kuitenkin, miten kenenkään subjektiivista elämänkatsomusta voisi ikinä arvioida? 

Ratkaisu on, ettei sitä voida arvioida, vaan jokainen yksilöllinen tapa arvioida ja tutkia maailmaa on lähtökohtaisesti yhtä arvokas, kunhan toisen arvostelukyky ja aikeet tulkitaan kelvollisiksi. Jos tiedon arvo samastetaan sen hyötyyn, sen riittävyyteen vaikuttavat muuttujat ovat edellisessä virkkeessä kuvailemani henkilöön kohdistuva kritiikki sekä väitteestä koituva hyvän määrä. Hyvän määrää on kuitenkin ennalta mahdotonta tietää tai edes kvantifioida, enkä minä väitä tuntevani kunnolla edes itseäni, saati sitten muita. Kun yhtälöstä poistetaan tulevaisuus ja yksilön kyvykkyys, jäljelle jää tasa-arvo, jossa jokainen mielipide, teko tai väite on keskenään yhtä arvokas, kunnes toisin todistetaan, mikä ei ole arkisessa kanssakäymisessä ole kuitenkaan mahdollista muualla, kuin tuttava piirissä tai julkisessa debatissa.

Jos jokainen subjektiivinen elämänkatsomus ja tapa soveltaa sitä ovat lähtökohtaisesti yhtä arvokkaita, se johtaa välttämättä suvaitsevaisuuteen ja tasa-arvoon. Voin väittää, että oravilla on 10 cm pitkät torahampaat, ja vaikka se ei objektiivisesti pidäkään paikkansa, sitä voidaan pitää totuutena, jos sen kumoaminen järkyttäisi maailmankuvaani. Maailmankuvani, ja sitä kautta elämänkatsomukseni kumoaminen olisi objektiivisesti vahingollisempaa kuin faktuaalisesti virheellinen maailmankuva, sillä kuten olen jo todennut, arjessa tieto on alisteista subjektiiviselle elämänkatsomukselle. Jos tällaista ajatustapaa hyödyntää esimerkiksi keskustelussa, konfliktit ja molemmin puoliset turhautumiset vähenevät merkittävästi. 

Koska tieto nyky-yhteiskunnassa on ihmiselle alisteista, tieto perustuu sen käytettävyyteen muutenkin kuin yksilö tasolla. Vaikka käsittelenkin yksilön suhdetta tietoon, koen tärkeäksi painottaa myös, että koko yhteiskunta on tiedon relatiivisuuden läpäisemä. Ruoka on arkinen käsite, mutta mitä ruoalla oikeastaan tarkoitetaan? Se, luokitellaanko ötökät, juuret, lehdet tai kemialliset aineet ravinnoksi on esimerkki tiedon joustavuudesta. Tieto siitä, mikä on ruokaa, on ihmiselle paljon merkittävämpi, kuin edellisten entiteettien fysikaaliset arvot tai muut ominaisuudet, joista voidaan tehdä tosimaailmaan perustuvia tietolauseita. 

Tässä vaiheessa aiheeseen perehtynyt lukija on jo saattanut todeta, että kuvailen vain pragmatismia, enkä aiokaan vastustaa tätä analogiaa. Pragmaattinen-totuusteorian perustuu tiedon hyödyllisyyteen, jolloin absoluuttisista totuuksista luovutaan. Esimerkki pragmaattisesta totuudesta voisi olla: myrkkysientä ei kannata syödä. Tiede ei voisi ikinä hyväksyä moista väitettä objektiivisena totuutena, mutta koska ihmiset joka tapauksessa elävät siten, että se on totuus, voidaan sitä myös pragmatismissa pitää totuutena. Tarkoituksenani ei kuitenkaan ole tiedon episteeminen pohtiminen, vaan sen soveltaminen arjessa, joten tyydyn toteamaan, että elämänkatsomukseni tukeutuu pragmaattiseen totuuskäsitykseen, enkä paneudu pragmatismin hienouksiin tämän enempää, vaan jatkan elämänkatsomukseni purkamista. 

  

-Minä tiedän, että maailmalla on luoja, sillä muuten elämällä ei ole merkitystä, eikä tieteellisellä metodilla sitä paitsi ole edes ratkaisua siihen, miten maailma on saanut alkunsa. 

-Minä tiedän, että maailma on syntynyt alkuräjähdyksestä, koska maailmankaikkeus seuraa tiukasti luonnonlakeja, joista poikkeaminen veisi pohjan kaikelta, minkä ihminen on ikinä luonut tai keksinyt. 

-Minä taas tiedän, että maailman on täytynyt luoda ns. Ensimmäinen liikuttaja, mutta ihmisellä ei ole jumalallista voimaa taustallaan, joka jatkuvasti arvioi ja kaitsee ihmisiä ja maailmaa. 

Kaikkia kolmea näkökulmaa voidaan pitää nyky-yhteiskunnassa hyväksyttävinä, koska niistä ei ole vaaraa muille ja lainauksien ihmiset elävät näkemyksensä mukaisesti. Aiemman määrittelyn, sekä myös pragmatismin, perusteella kaikki kolme näkemystä ovat yhtä lailla oikeassa. Kukaan kolmesta ei mitenkään voi tietää täydellä varmuudella maailmankaikkeuden perimmäistä olemusta. Oleellista on kuitenkin, että vaikka yhdellä henkilöistä olisi varmaa tietoa, kaikki olisivat silti yhtä oikeassa, sillä niin tiedon, kuin mielipiteen arvo riippuu siitä koituvasta hyödystä yksilölle. Niin kauan, kun tieto on tietäjästä riippuvainen, tietäjän on oltava prioriteetti. 

Esimerkiksi tutkijat etsivät eri tieteenaloilla objektiivista tietoa. Tutkimukset suoritetaan tieteellisellä metodilla, jotta niiden tulokset voidaan hyväksyä, ja niitä voidaan pitää sen jälkeen tosina. Todellisuudessa näillä tosiasioilla on harvoin merkitystä ihmisten, tai edes tutkijan itsensä, arjessa. Topaasin kiderakenne on rombinen, ja sen muodostavat alkuaineet, kaavaan tiivistetyssä muodossa, ovat: Al2SiO4(F,OH)2. Donald Trump on epäpätevä presidentin virkaan. Toinen toteamuksista on objektiivisesti tosi, mutta vain toisella on arvoa inhimillisessä vuorovaikutuksessa, vaikka sattuisitkin omistamaan ko. jalokiven.

Eli yhteenvetona: Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Kaikilla ihmisillä on mielipiteitä ja näkemyksiä, joiden mukaan he elävät. Nämä näkemykset voivat perustua esim. kokemukseen, auktoriteettiin tai deduktiiviseen päättelyyn. Niin kauan, kuin näkemyksellä on positiivinen vaikutus yksilöön tai ympäristöön, tiedon tai näkemyksen faktuaalisuus on lähinnä triviaalia. Jos nämä väitteet hyväksytään, seuraa välttämättä, että toisen maailmankuvaa on mahdotonta arvioida. Jos taas korvataan erimielisyyksien ja ristiriitojen toitottaminen ymmärryksellä ja mielenkiinnolla toisen näkökulmaan, elämme yhteiskunnassa, jossa jokaisen on turvallisempi ilmaista itseään, ja jossa lukija itse selviää myös ilman turhaa draamaa. Ristiriitoja syntyy, koska tavoitellaan objektiivista tietoa, mutta jokaisen on hyväksyttävä, että ihminen ei nykyään toimi niin, vaan valikoi totuuksia ja epätotuuksia sen mukaan, miten ne sopivat hänen omaan maailmankuvaansa. 

  

"Puhuessa toistat vain sen, minkä jo tiedät. Kuuntelemalla saatat oppia jotain uutta.”  

Avautumiseni perimmäinen tarkoitus on, että ihmiset alkaisivat vänkäämisen sijaan kuuntelemaan. Normiksi on muodostunut väittely ja kyräily, mutta seuraavan kerran kohdatessasi tilanteen, jossa et näe vastapuolen kanssa silmästä silmään, haastan sinut pohtimaan, onko hänen kannastaan haittaa hänelle itselleen tai, voiko se muodostaa vaaran jollekin muulle. Olen monissa keskusteluissa huomannut, että toisen mielipiteistä ei ole vaaraa kellekään muulle. Tällöin totean itselleni: “Ei kuulu minulle” 

Agree to disagree                Jimi 🦄